V.R. KIRJALLINEN YHDISTYS RY.

 


Toimintakertomus vuodelta 2008

 

 

JOHDANTO

   
 

Kaksituhatluku on harpannut huimasti eteenpäin, kun nyt jätetään taakse jo vuosi 2008. Päättyneen vuoden aikana yhdistyksemme jatkoi toimintaansa samalla innolla kuin jo yli viisikymmentä vuotta.

Vuoden aikana olemme tavanneet tilaisuuksissamme jopa neljä kirjailijaa, käyneet retkillä ja teattereissa.

Keväällä kokoontui pieni ryhmä Sanat ja Sinä -kurssille ja tämä koulutus koettiin mielenkiintoiseksi oppiretkeksi itseensä.

Lukupiiritoiminta jatkui supistettuna ja kävijöitäkin piireihin on mukavasti löytynyt.

 

 

YHDISTYKSEN JOHTO JA TOIMIHENKILÖT

 
 

 

Vuosikokouksen valitsemana yhdistyksen puheenjohtajana jatkoi Arja Willberg.
Johtokunnan muiksi jäseniksi valittiin Viola Boström (varapj), Tuija Siekkinen (siht), Kaija Granqvist (taloudenhoitaja), Milja Wallen, Pirjo Raatikainen ja Seija Kuusinen.

Tilintarkastajiksi valittiin Ulla Tarvainen ja Heikki Brusila, varalle Leila Anttila ja Tamara Laurila.

Rautatieläisten Kulttuuriliiton 50-vuotisjuhlan yhteydessä 19.4.08 pidetyssä edustajiston kokouksessa valittiin edelleen Tuija Siekkinen yhdistyksen edustajaksi RaKu:n hallitukseen ja Arja Willberg varajäseneksi. Yhdistystä edusti RaKu:n edustajiston kokouksessa Helsingissä Tuija Siekkisen lisäksi Arja Willberg ja Milja Wallen.

Johtokunnan jäsenet ovat osallistuneet kokouksiin seuraavasti:

Arja Willberg 8, Tuija Siekkinen 8, Pirjo Raatikainen 4, Kaija Granqvist 2, Seija Kuusinen 5,
Milja Wallen 6, Viola Boström 5 ja Anneli Immonen 1 kerta.

 

 
VUOSIKOKOUS    
  Yhdistyksen vuosikokouspaikkana 14.2.2008 oli pääkonttorin kabinetti 10 Helsingissä.
Paikalla oli 6 jäsentä. Kokouksen puheenjohtajana toimi Marja Luoto ja sihteerinä Tuija Siekkinen. Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat sekä hyväksyttiin toimintasuunnitelma vuodelle 2008.

 

 
JÄSENISTÖ    
 
Kokonaisjäsenmäärä 31.12.2008 128
vähennystä edellistä vuodesta 3
   
Jäsenerittely:  
   
Palveluksessa olevat rautatieläiset 47
Eläkkeellä olevat rautatieläiset 61
Perheenjäsenet ja ulkopuoliset  20
   
Yhteensä                          128

    


 
 

VARSINAINEN TOIMINTA
 

 
Kirjalliset tilaisuudet  
 

 

11.3.08 saimme vieraaksemme jo kauan havittelemamme henkilön, kirjailija-runoilija, nykyisin myös kansanedustaja Tommy Tabermannin. Hänen kanssaan vietimme varsin hauskan luentohetken, josta aiheutui kovasti kiitoksia jäsenten taholta.
Paikalla oli myös runsas n. 60 henkilön kuulijamäärä.

Kevään aikana oli mahdollisuus päästä seuraamaan myös toista kirjailijaesiintyjää. Rautatieläisten Kulttuuriliiton 50-vuotisjuhla-matineaan 19.4.08 oli kutsuttu esiintymään Mirja Pyykkö. Tämä tilaisuus jäi osanottajamäärältään vähäisemmäksi, n. 20 kuulijaa, koska samaan aikaan liiton muut yhdistykset myös esittivät juhlaesityksiään Helsingin aseman ympäristössä ja tiloissa.

Syksyllä 25.10.08 pääsimme nauttimaan kirjailija Raija Orasen kerronnasta kirjallisen lounaamme yhteydessä. Lounas vetää aina runsaan jäsenmäärän mukaan ja tälläkin kertaa ruokailijoita oli 25.

 

 
Lukupiirit

Lukupiirissä 8.4.08 käsiteltiin seuraavien kirjailijoiden kirjat:

Hannu Väisänen: Toiset kengät
Matti Rönkä: Ystävät kaukana ja
Susanna Alakoski: Sikalat

Syksyllä 8.10.08 keskusteltiin kirjoista

Kyllikki Forssell: Suurella näyttämöllä
Stefan Einhorn: Ihmisen tehtävä ja
Khaled Hosseini: Tuhat loistavaa aurinkoa

Vuoden viimeisessä tapaamisessa 3.12.08 oli esillä Paulo Coelhon tuotanto.

 

 
Retket

Vuonna 2008 risteiltiin 3.6.08 Helsingin kanavaristeilyllä 21:n jäsenen voimin. Sää suosi, vaikkakin tuuli oli melkoinen, joten koko matkaa ei kannella kevyemmissä vaatteissa pystynyt viettämään.

Toinen retki tehtiinkin sitten syyskuisena lauantaina 20.9.08

VR Matkailijoiden seurassa. Tuolloin matkasimme bussilla Helsingistä Nauvon saaristoon. Siellä tutustuimme vuoden 2009 alussa perustettavan Länsi -Turunmaan kaupungin elämään, nautimme maittavan lounaan Hotel Strandbossa, vierailimme Nauvon harmaakivikirkossa sekä Åke Sandvallin pienoislaivanäyttelyssä. Korsnäsissä kävimme vielä kylässä Anderssonien maatilalla, jossa kahvittelimme emännän herkullisista leivonnaisista nautiskellen. Pihapiirissä tutustuimme myös paikan kotieläimiin ennen lähtöä paluumatkalle Helsinkiin.

Retkellä oli mukana 28 jäsentämme.

 

 
Pikkujoulu

Joulukuun 2. päivä 2008 vietimme pikkujoulua Höyrypannussa.

Vieraaksemme olimme tällä kertaa saaneet kirjailija, lääkäri Eeva Nikoskelaisen Turusta.
Mukavalla turun seudun murteella hän kertoili kirjoistaan ja 47 osallistujaa kuunteli esitystä hartaasti välillä nauruun intoutuen.

Puuro, tortut, piparit ja kahvi tekivät kauppansa ja kaikki poistuivat tyytyväisinä hyvän joulun-toivotuksia toisilleen jaellen.

 

 
Tutustumiskäynnit Erillisiä tutustumiskäyntejä ei tänä vuonna järjestetty.

 

 
Teatteri

Vuoden aikana jäsenistöämme osallistui teatteriesityksiin yhdessä VR Matkailijoiden varaamissa lukuisissa näytännöissä.

Omana teatterivarauksena yhdistys tarjosi Järvenpään teatterin Piukat paikat -esityksen ja sinne varasi yhdistyksen kautta paikkansa 16 teatterin harrastajaa. Hauska esitys palkitsi heidät.

 

 
Sanat ja Sinä -kurssi

Uutuutena yhdistys tarjosi jäsenilleen osallistumista Sanat ja Sinä-kurssille, jonka kirjallisuusterapeutti Eeva Lehtovuori ohjasi.
Päivän kurssi piti sisällään luovaa itseilmaisua, kirjoittamista ja keskustelua.

Kurssipäivä oli lauantaina 26.4.08 ja kurssille osallistui 11 jäsentä. 

 
 

 

Helsingissä tammikuun 16. päivänä 2009                                     JOHTOKUNTA

 

Palaa Toiminta-sivulle